It's getting harder just to feel alive.

mä oon niin kyllästyny siihen, et mul on aina näin helvetin paha olla. kyllästyny joka vitun yö itkee itteni uneen. voisin soittaa sille psykologille. jos ne antais mulle lääkkeit. en haluu tuntee enää mitään. muhun sattuu kaikki mitä muut sanoo tai ajattelee. mä oon liian herkkä. voispa olla tunteeton. elämä ois niin vitun paljon helpompaa. en enää jaksais mitään. kaiken sen mitä teen, teen väkisin. mä haluisin vaan jäädä mun sänkyyn peiton alle, niin et kaikki vaan unohtais mut, ja mä unohtaisin mut. et mä voisin kadota. fyysinen kipukaan ei auta. käsis ei oo enää oikeis kohis tilaa viillellä. oon miettiny et voisin alkaa stögää röökit itteeni. se sattuu. ei välttämättä auta mun oloo, mut viiltely ei enää satu niinku aikanaa sattu.

J:tä rakastan. yli kaiken. enemmän ku elämää. haluun antaa sille kuun ja tähdet taivaalta. haluun et se on onnellinen. haluun auttaa sitä. mut mä en voi, mä en pysty, mä en osaa... eikä J anna. välil tuntuu et pahennan vaan sen tilannetta. J oli mulle monta päivää vihanen. viikolla sain sen haluu tappaa ittensä. minäkö hyvä ja positiivinen asia sen elämässä? en usko. sanoin J:lle eilen ku olin sen luona, et se on vika kerta ku nähää. J itki. aamulla sanoin, et ei se jää vikaks kerraks. en halunnu et sillä on paha mieli. tiesin koko ajan kyl et teen parhaani etten näkis J:tä ollenkaan. mut ei sen sitä tartte tietää. mä toivon et suuttuu mulle tai kyllästyy muhun, niin et mun ei tartte olla se joka laittaa välit poikki lopullisesti. muhun sattuu liikaa.