This is our decision to live fast and die young.

mul on tyhjä olo. tuntuu kun kaikki asiat vaan valuis mun päälle raskaana vesimassana niin et on vaikee hengittää. se tyhjyys huutaa mun pään sisällä. viime aikoina mul on menny ihan hyvin. oon ollu tavallista pirteämpi ja sosiaalisempi, enkä oo murehtinut niin paljoa mun syömisistä. hyvää kautta seuraa huono kausi. väistämättä. viime viikolla romahdin ja huono kausi alkoi… ennen oli vaikeeta huomata eroa mun hyvän ja huonon jakson välillä, mut nykyään se muutos on melko suuri ja ihmiset on alkanu huomaan sen käännekohdan.

mut onneks kukaan ei oo enää puuttunu mitenkään mun syömisiin… laihduin 8 kiloa viime toukokuusta. ei kukaan sitä huomannu, paitsi vasta jälkikäteen ne rupes ihmettelee et mä näytän niin hoikalta. se oli ihanaa. on kiva kun joku sanoo laihaksi tai edes hoikaksi. nyt joulukuussa lihoin takas 2,5 kiloa… toisin sanottuna seuraavaks: viikko lähes ilman ruokaa (ma-ti on pakko syödä muodonvuoksi) ja sen jälkeen 700–800 kcal/per päivä.

päätin laihtua vielä 14 kiloa. alun perin tarkoitus oli pudottaa vain 6 kiloa, mut ehkä alan oleen suuruudenhullu, tai no täs tapaukses pienuudenhullu. kyl tosta 14 kilosta eroon pääsee. saattaahan se olla melko haasteellista, mut mul ois aikarajaksi vedetty 30.5. joten viis kuukautta aikaa.. tiedän että osa tosta kilomäärästä joka lähtee pois tulee olemaan lihasta, sitä mitä tarvitsen, mutta kun olen pudottanut sen 14 kiloa, painoni on vaan niiiin hyvännäkönen paperilla.

pelkään et en onnistu. mun mielenlujuus ei oo mitään ykkösluokkaa… mut oon täs yrittäny miettiä ittelleni jotain palkintoa motivoimaan. en vaan osaa keksiä mitään mikä todella jaksaisi innostaa. : <

vastaavasti vois keksiä jonkun rangaistuksen, jos epäonnistun. mut en keksi mitään hyvää rangaistustakaan… : <<<< fyysinen kipu ei auta, siihen on jo niiiin totuttu. ehkä voisin luopua tietokoneesta kesälomaksi. tai parempi ehkä: epäonnistuttua mun pitäis ottaa korut pois venytyksistä ja antaa niitten pienentyä. siin ois rangaistusta kerrakseen.